Vibroakustisen terapian tutkimus:
matalataajuisen äänen tiede.

Matalataajuisen äänivärähtelyn terapeuttista käyttöä, joka toimitetaan suoraan ihmiskehoon, on tutkittu noin kolmekymmentä vuotta (Skille, 1986). 1980-luvun alussa Skille ja hänen yhteistyökumppaninsa rakensivat niin sanotun ”äänikylvyn”: hierontapöydän, johon oli kytketty kaiuttimet suoraan sen pintaan. Pöydällä makaava henkilö kuuli perinteistä ohjelmistoa, joka oli täynnä matalia taajuuksia – urkuja, kontrabassoa, fagottia – mutta vastaanotti myös, heikommin, suoraan kehoon välittyvää värähtelyä. Tutkimusryhmä ymmärsi, että tämä kehon vastaanotto oli todellinen uutuus.

Seuraavaksi oli perustavanlaatuisen, tai ”juuriäänen”, systemaattinen erottaminen, joka vaikuttaa pääasiassa kehotasolla, ja harmonisten perusteella rakennetun johdetun äänen, joka havaitaan pääasiassa korvan kautta. Taajuusgeneraattorin käyttäminen lähteenä mahdollistaa vain tarkkojen, puhtaiden sinimuotoisten signaalien – ilman harmonisia – lähettämisen, jotka voivat vaikuttaa suoraan hoidettavaan kehonosaan.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että pehmeät alueet resonoivat matalimmilla taajuuksilla, kun taas korkeammat taajuudet aktivoivat ohutta lihaksistoa ja luuta (Griffin, 1983). Periaate on yksinkertainen: kaikki resonoi, eikä ihmiskeho käyttäydy toisin. Stimuloituna selkeillä matalataajuisilla impulsseilla se toimii kuin äänirauta, siirtyen resonanssiin tietyillä alueilla lähetetyn taajuuden mukaan (Kriscak & Raffaelli, 2010).

Matalataajuisen lähteen käyttäminen suoraan kehoon hyödyntää akustisten aaltojen tunkeutumista palauttaakseen resonanssin avulla luonnollisia värähtelyjä, joita eri syistä ei enää normaalisti synny. Matalataajuinen värähtely vaikuttaa ei-auditiiviseen kudokseen mekanismien kautta, jotka sisältävät sekä akustisten aaltojen fysikaaliset ominaisuudet – erityisesti niiden koherenssin – että monien kudosten biofysikaaliset ominaisuudet: pietsosähköisyys, puolijohtavuus sekä veden ja monien orgaanisten makromolekyylien, mukaan lukien DNA:n, bipolaarinen luonne (Bistolfi, 2000).

Jokainen taajuus vastaa tiettyä nuottia, ja logaritmisen lain mukaan jokaiselle lähetetylle taajuudelle voidaan antaa ääniarvo (Pierce, 1983). Esimerkiksi 40 Hz:n ja 50 Hz:n välinen virta on sopiva vähentämään ojentaja- ja koukistajalihasten hypertoniaa potilailla, joilla on CP-vamma (Ruutel, 2002).

Vibroakustisen terapian tutkimus kehittyy erityisesti Kanadassa, Wilfrid Laurier Universityssä Waterloossa, ja Suomessa Jyväskylän yliopistossa, jossa terveystieteiden laitoksen professori Sulin Chengin koordinoima tiimi arvioi matalataajuisten signaalien vaikutuksia toimintakykyyn, verenkiertoon ja luuaineenvaihduntaan heikoilla vanhoilla miehillä ja naisilla (Cheng, Zheng, Sakari & Hietikko, 2009). Tulokset korostivat suurta potentiaalia hoidetuissa tapauksissa.

Matalataajuista tärinää on sittemmin tutkittu seniilissä dementiassa, johon liittyy unihäiriöitä (van Os, Aziz, Schalkwijk, Schols & de Bie, 2012), missä sen käytöllä oli merkittävä positiivinen vaikutus hoidettuihin potilaisiin, mukaan lukien rinnakkainen farmakologinen vertailu.

Hiroshiman yliopiston terveys- ja hyvinvointitieteiden tiedekunnan toimintaterapian laitoksen tutkimuksessa (Koike et al., 2012) testattiin, voisiko IVA vähentää masennusoireita viidellätoista ikääntyneellä hoitokodin asukkaalla. Mood Assessment Scalen, tärykalvon lämpötilan, pulssin, valtimopaineen ja aktigrafisen mittauksen avulla arvioituna havaittiin merkittävä masennusoireiden väheneminen ja unisyklin paraneminen.

Liikkuvuuden ja tasapainon osalta Bautmans ja kollegat (2005) dokumentoivat lihaksen suorituskyvyn, tasapainon ja liikkuvuuden paranemista laitoshoitoa saavilla vanhuksilla, kun taas Bruyère ja kollegat (2005) osoittivat, että matalataajuinen tärinä parantaa lihasheikkouden ja vestibulaarisen vajaatoiminnan aiheuttamia tasapainohäiriöitä, lisäten motorista kapasiteettia ja kävelyä, mikä vähentää kaatumisten ja murtumien riskiä (Bistolfi, 2009).

Yksi johdonmukaisesti rohkaisevimmista IVAn sovelluksista koskee autismia. Kolkatassa vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa (Dutta Roy, Kakali & Ghost) autistisia käyttäytymismalleja arvioitiin ennen ja jälkeen IVA-istuntojen käyttäen Vineland Social Maturity Scale -asteikkoa, Gilliam Autism Rating Scale -asteikkoa ja Autism Behavior Anchor Rating Scale -asteikkoa. Kaikki kolme asteikkoa osoittivat IVAn positiivisen vaikutuksen autistisiin käyttäytymismalleihin.

Aalborgin yliopiston humanistisen tiedekunnan viestintä- ja psykologian laitoksen vuoden 2011 väitöskirjassa (Bergström-Isacsson) tutkittiin ääniärsykkeiden kanssa yhdistetyn IVAn vaikutuksia autonomisen hermoston toimintojen hallintaan ja kortikaalisiin emotionaalisiin reaktioihin Rettin oireyhtymää sairastavilla potilailla.

Hyötyjä on raportoitu myös vatsa- ja koliikkikipuun (Aldridge & Brandt, 1991), ja lisätöissä on keskitytty vibraatioärsytyksen aiheuttamien motoristen vasteiden neurofysiologiseen paranemiseen (Bishop, 1974).

MS-taudissa Prisbyn ja kollegoiden (2008) tekemä työ osoittaa, että IVAa voidaan pitää optimaalisena verrattuna tiettyihin farmakologisiin terapioihin.

Vuonna 2005 Turbanski suoritti tutkimuksen 52 Parkinson-potilaalla, joka osoitti, että IVA-istuntojen sarja johti heidän asennon vakauden paranemiseen. Italiassa tähän teemaan liittyviä tutkimuksia on tehnyt musiikkiterapeutti Riccardo Della Ragione.

Aivohalvauksesta toipuvilla henkilöillä tehty tutkimus (Van Nes, Latour, Schils et al., 2006) korostaa, kuinka IVA optimoi tasapainon hallintaa akuutin vaiheen jälkeen, ja sillä on pitkäaikaisia vaikutuksia päivittäisiin toimintoihin.

Monet matalataajuisen äänivärähtelyn terapeuttista vaikutusta käsittelevät tutkimukset ovat keskittyneet kivun hallintaan (Boyd-Brewer & McCaffrey, 2004; Kriscak & Raffaelli, 2010; Chesky & Michel, 1991).

Rittweger ja kollegat (2002) lähtivät siitä olettamuksesta, että kroonisen alaselkäkivun patofysiologiaan liittyy hermoston lisäksi myös lihaksisto ja sidekudos. Heidän satunnaistettu kontrolloitu tutkimuksensa osoitti, että matalataajuinen värähtely, kuten lannerangan ojennusharjoitus, pystyy lievittämään kroonista alaselkäkipua ja siten parantamaan elämänlaatua (Bistolfi, 2009).

Lisätyötä erittäin rohkaisevilla tuloksilla on tehty nivelreuman aiheuttaman kivun vähentämiseksi (Chesky, 1992), fibromyalgian hoitamiseksi äänirenonanssiteknologialla (Cogan, Camus, Saucier, Arsenault & Demers, 2006), vastustuskyvyn lisäämiseksi kilpailullisissa harjoituskuormituksissa (Delecluse, Roelants & Verschueren, 2003), valtimoiden jäykkyyden vähentämiseksi (Otsuki et al., 2008) ja lihasjäykkyyden ja spastisuuden lievittämiseksi (Semler et al., 2007; Hagbarth & Eklund, 1968).

Italialaisessa tutkimuksessa Melchiorri ja kollegat (2007) havaitsivat IVAn erittäin hyödylliseksi paraplegikoille pyörätuolin käyttäjille, parantaen käsivarsien voimaa ja siten sekä tuolin liikuttamista että asennonsiirtoja — tuolista sänkyyn, tuolista wc:hen, tuolista autoon.

Selluliitti — lääketieteessä tunnettu nimellä turvotus-fibroskleroottinen pannikuliitti (PEFS) — vaivaa 80–90 % naisista. Se on seurausta veren ja imunesteen mikroverenkierron rappeutumisesta ihonalaisessa rasvakudoksessa, hypodermiksessä, mikä muuttaa normaalia aineenvaihdunnallista toimintaa. Kun mikroverenkierto on merkittävästi heikentynyt, lipolyysi häiriintyy, solunulkoisiin tiloihin kertyy nestettä ja kuona-aineita, jotka ovat vaikeasti poistettavissa.

Kun paikalliset muutokset jatkuvat, käynnistyy progressiivinen rappeuttava mekanismi: tulehdus, turvotus ja sidekudoksen paksuuntuminen aina fibroosiin asti, jolloin syntyy tyypillisiä mikronoduuleja — laajentuneita rasvasoluja, jotka ovat puristuksissa paksuuntuneen sidekudoksen sisällä. Iho saa tyypillisen appelsiini-ihon ulkonäön ja voi olla kosketusherkkä.

Äänen resonanssi on fyysinen periaate GA.IA-ääni-aalto-sängyn vaikutuksen takana näihin kudoksiin. Resonanssi on värähtelyn siirtymistä kehosta toiseen: lyö äänirautaa, ja toinen samalle taajuudelle viritetty äänirauta alkaa värähdellä — sympatiaresonanssi, hyvin tunnettu musiikissa.

Samalla tavalla, kun GA.IA-sänky lähettää matalataajuista värähtelyä, se aktivoi, sympatian kautta, vastaavat kehon osien ominaisvärähtelyt. Sänky lähettää ääniä alueella 20 ja 80 Hz; 30 ja 36 Hz välillä selluliitin vaikutusalueet — erityisesti reidet, lantio ja vyötärö — resonoivat.

Äänivärähtely luo säännöllisen, jatkuvan liikkeen kudoksissa, jotka koostuvat suurelta osin vedestä ja muista liikkuvista aineista. Sama liike on havaittavissa asettamalla vesiallas GA.IA-sängylle: muutamassa sekunnissa ääni tuottaa pyörteitä, jotka nousevat alhaalta pintaan.

Resonanssin avulla sänky tuottaa syvän hieronnan, sisältä ulospäin, jatkuvan ja tasaisen, joka kykenee aktivoimaan koko mikroverenkierron — sekä veren että imunesteen — aikaansaaden voimakkaan kuivattavan ja puhdistavan vaikutuksen lievällä lipolyyttisellä vaikutuksella, joka liittyy indusoituun passiiviseen liikkeeseen. Turvotukset häviävät, selluliittinodulit liukenevat, sidekudos pehmenee, koko syvyydeltään ja koko värähtelyn tavoittaman pinnan poikki.

Toisin kuin isku-, rulla- tai kavitaatiolaitteet, värähtely on ei-invasiivista: se ei aiheuta luonnotonta painetta tai iskua hiussuonia ja verisuonia vastaan, ei jätä punoitusta tai mustelmia, ei vaadi asiakkaan valmistelua eikä operaattorin läsnäoloa istunnon aikana. Ainoa konkreettinen merkki käynnissä olevasta työstä on kevyt kihelmöinti ihon alla, joka voi jatkua jonkin aikaa istunnon jälkeen.

Tutkimus tehtiin C.A.R.M.A.-keskuksessa (Center Advanced Research and Mental Aid), joka oli erikoistunut neuroosien hoitoon virtuaalitodellisuuden ja puhtaasti inhimillisen tekijän ulkopuolella toimivien laitteiden avulla. Tekniikka ihmisen palveluksessa: ”ei lääkettä, ei verta” oli tunnuslause, ja jokainen toimenpide noudatti sitä. Vibroakustista sänkyä, joka oli rakennettu Diego Kriscakin suunnitelmien mukaan, oli siihen asti käytetty siinä yhteydessä — nukkumisvaikeudet, ahdistuskohtaukset, stressi.

Tutkimusryhmään kuuluivat Alberto Raffaelli (aivoanalyytikko), Adriana Barbina (tieteellinen koordinaattori), Tullio Fragiacomo (analyytikko) ja Diego Kriscak (vibroterapeutti). Työ lähti siitä oletuksesta, että matalat taajuudet pyrkivät tuomaan resonanssiin kehon osat, jotka altistetaan sinusoidiselle äänistimulukselle — signaalille, joka on vapaa johdetuista äänistä tai harmonisista, jotta keho itse resonoi, käyttäytyen käytännössä kuin instrumentin kaikukoppa.

Tutkimusta kehystivät kolme kysymystä. Mitä taajuutta tai taajuusaluetta tulisi käyttää tulosten saavuttamiseksi? Kuinka monta istuntoa ja kuinka monen päivän välein tuottaisi positiivisia tuloksia — ja kuinka kauan nämä tulokset kestäisivät? Ja voisiko ääntä käyttää havaintotasolla täydentämään ensisijaista vaikutusta rentouttavalla vaikutuksella, mukaan lukien aivoaaltojen välityksellä?

Istuntoprotokolla oli kiinteä: mitataan vyötärö, lantio, reidet, polvet ja käsivarret; suoritetaan vibroakustinen istunto kolmekymmentä minuuttia; sammutetaan sänky; mitataan kaikki uudelleen; ja kerätään palaute istunnosta. Kontraindikaatiot tunnistettiin ja seulottiin ennen hyväksymistä.

Tuloksena oleva aineisto tallentaa jokaisen tutkittavan istunto kerrallaan — ensimmäisestä kahdeksanteen — mittauksineen kussakin vaiheessa. Se esitetään analyyttisesti C.A.R.M.A. 2013 -raportissa ja arvioidaan DIREDI-raporteissa vuosina 2014–2015. Tekijänoikeudet pidätetty, DIREDI SRL, Azzano Decimo (PN), Italia.